Blogit ovat nousseet yhdeksi suosituimmista ja ajankohtaisimmista medioista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Alkuaikojen yksinkertaisista, vain pienen joukon seuraamista päiväkirjoista on tullut satojentuhansien kiinnostuneiden päivittäin seuraamia digijulkaisuja. Suurimpien blogien ylläpitäjät ovat tunnettuja julkisuuden henkilöitä, joiden käytetyt puhelimet ja vaatteet menevät kirpputorilla kuin kuumille kiville, ja jotka tienaavat mainostulojen ja muiden yhteistyökuvioiden ansiosta todella suuria summia vuosittain. Blogin avulla tasapuolisesti kuka tahansa voi alkaa toteuttaa itseään ja kehittää lahjakkuuttaan, tai vain luoda itselleen ja muille samoista asioista kiinnostuneille yhteisen foorumin, jossa kirjoitusten kommenttiosiossa syntyy vilkasta keskustelua ja molemmin puolin antoisaa vuorovaikutusta. Suurimmat blogit ovat kasvaneet ikään kuin laadukkaiksi viikkolehdiksi, ja blogin pitäjä pääsee näyttämään kyntensä kirjoittamisen, valokuvaamisen ja editoinnin saralla ilman pakkoa suorittaa alan opintoja ja taistella alan harvoista työpaikoista.
Bloggaajan ura alkaa tyypillisesti hyvin pienimuotoisesta harrastuksesta, ja vähitellen seuraajien määrän lisääntyessä ja mainostajien kiinnostuessa toiminta kasvaa kuin huomaamatta, kunnes siitä onkin lopulta tullut päätoiminen ansaintakeino, ja bloggaajasta yrittäjä. Blogin perustamiseen ei kuitenkaan liity minkäänlaista riskiä, sillä tarvitaan vain tietokone ja toimiva nettiyhteys. Sen jälkeen kaikki on kiinni omista taidoista, ahkeruudesta, pitkäjänteisyydestä ja tietysti myös onnesta. Kovassa nosteessa oleville bloggaajille saatetaan jossain vaiheessa esittää kutsu siirtyä bloggaamaan jonkin suuren mediatalon alaisuuteen. Tällöin bloggaamisesta alkaa ehkä saamaan kuukausipalkkaa, ja mukaan astuu uudenlaista vastuuta esimerkiksi laajempien yhteistöiden ja säännöllisen julkaisuvelvoitteen muodossa. Monet tämän hetken suosituimmista blogeista ovat aikoinaan olleet nuorten tyttöjen aloittamia muotiblogeja, jotka ovat toimineet uranuurtajina ja suunnannäyttäjinä, ja uskolliset lukijat ovat seuranneet kirjoittajan elämän vaiheita ja kasvaneet samalla itsekin aikuisuuteen. Vähitellen bloggaaminen on levinnyt kaikille elämänalueille, ja suosittuja aihepiirejä blogeille ovat esimerkiksi ruoanlaitto, sisustaminen, matkustelu tai yleisesti elämää taltioiva lifestyle.
Sisustusblogit luovat unelmia
Yksi suosituimmista blogien aihepiireistä on sisustus. Suositut sisustusbloggaajat nauttivat oman kodin sisustamisesta ja muokkaamisesta, ja julkaisevat kuvia kodistaan, ja pienemmistä tai suuremmista muutoksista huonekaluissa, sisustustekstiileissä tai pintamateriaaleissa. Suuremmat remontit ovat myös erittäin suosittua sisältöä sisustusblogeihin, mutta ymmärrettävästi niitä tehdään melko harvoin, ja usein bloggaaja julkaiseekin lähes identtisiä kuvia, joissa muuttuvat ehkäpä vain muutamien koriste-esineiden paikat tai sohvatyynyjen asettelu. Innokkaat seuraajat ovat kuitenkin myös intohimoisia sisustajia, ja heitä nimenomaan kiinnostaa se, miten sama tila muuttuu ja näyttäytyy erilaisina vain hyvin hienovaraistenkin muutosten ansiosta.
Sisustusblogit herättävät inspiraatiota ja innostusta, ja usein niissä esitellyt kekseliäät ideat ja sisustusratkaisut leviävätkin nopeasti blogien ja muun sosiaalisen median välityksellä montaa muutakin kotia piristämään. Kun löytää bloggaajan, jonka visuaalinen silmä ja sisustusmaku osuvat yhteen oman tyylin kanssa, on blogista helppo ammentaa aineksia myös omaan kotiin. Blogien kautta lukijoille jaettavat tarjoukset ja alennuskoodit, sekä säännöllisesti järjestettävät arvonnat ja jopa blogitapaamiset tuovat iloa ja lisäarvoa pitkäaikaiselle ja uskolliselle lukijakunnalle.
Bloggaajan kenttä on laajentunut muuallekin someen
Sosiaalinen media on laaja käsite, joka pitää sisällään useita erilaisia alustoja jakaa asioita ja seurata muita. Aiemmin pelkästään blogiaan päivittäneet ovat tänä päivänä aktiivisia myös esimerkiksi Instagramissa, ja moni on laajentanut osaamistaan myös videoiden puolelle YouTubessa tai perustamalla videoblogin eli vlogin. Kaiken kaikkiaan bloggaaminen on monipuolista osaamista vaativa työ, ja pitkä blogiura vaatii suurta sinnikkyyttä, pitkäjänteisyyttä sekä aitoa luottamusta omaan persoonaan ja omiin kykyihin.