Syyhyääkö sormet sisustamaan? Onko haaveena suunnitella vaikka hulppeatnaamiaiset tai pistää koko asunnon sisustus uusiksi? Kehuvatko kaverit aina värisilmääsi tai upeita yksityiskohtia olohuoneessasi? Jos mikään näistä tuntuu vähäänkään tutulta ajatukselta, on hyvinkin mahdollista, että olet pohtinut myös blogin aloittamista. Blogin aloittamisessa on useita positiivisia puolia ja se voi jopa antaa mahdollisuuden saada palkkaa omaa intohimoa toteuttaen! Mutta onko bloggaajaksi ryhtyminen oikeasti niin helppoa ja mitä vaaditaan, että blogi menestyy?
Blogi omaksi iloksi
Useimmat bloggaajat pitävät blogia pelkästään huvin vuoksi ja tämä tulisi aina olla tavoitteena. Blogia on turha aloittaa, jos sen pitämisestä ei nauti, sillä kiinnostus tulee loppumaan nopeasti. Valitettavan monilla on mielessä ainoastaan helppo raha, jolloin blogi on lähes varmasti tuomittu epäonnistumaan. Jos taas blogia aletaan pitämään pelkästään oman itsensä takia, eli koska halutaan jakaa omia tuotoksia, mietoksia ja arjen ihmeitä, ei pieninkään seuraajakunta ole häviö. Blogi on myös mainio tapa purkaa omaa luovuutta samanmielisten ihmisten kanssa ja löytää muita asiasta kiinnostuneita ihmisiä.
Turvallinen sijoitus, joka voi poikia!
Toisaalta ei ole lainkaan kummallista, että blogi kohoaa varsin lyhyessä ajassa suureen suosioon ja päivätyö voi jäädä toiseksi, kun blogin antamat rahavirrat saapuvat tilille. Nyt tulee kuitenkin unohtaa ruusuiset kuvat helposta elämästä, sillä blogin pitäminen vaatii työtä ja vaivaa siinä missä mikä tahansa muukin ammatti. Päivittäiset postaukset, vastaaminen viesteihin, neuvottelu yhteistyökumppaneiden ja sponsoreiden kanssa, sekä muut oman blogin pyörittämiseen vaadittavat asiat vievät helposti enemmän aikaa kuin mitä päivätyö veisi. Hyvä puoli bloggaamisessa on kuitenkin se, ettei sen aloittaminen maksa mitään. Blogeja voidaan tehdä ilmaiseksi ja postauksiin riittää ainoastaan älypuhelin, joka jokaiselta löytyy jo valmiiksi. Hävikkiä ei siis tule missään vaiheessa, eikä yritys vaadi suurta taloudellista panostusta.
Koska siirtyä ammattibloggaajaksi?
Vaikka ammattibloggaajan ura ei ehkä heti tunnu siltä todennäköisimmältä vaihtoehdolta, alkaa haave konkretisoitumaan nopeasti, kun blogin seuraajakunta kasvaa. Tässä vaiheessa onkin aika alkaa miettiä sitä, saisiko blogista täysipäiväisen työn. Mikäli sen tuotto on jo mukavalla mallilla ja kasvumahdollisuudet hyviä, on tehtävä vakavasti otettavia suunnitelmia ja laskelmia. Hyppy tuntemattomaan on aina pelottavaa ja omaa riskejä, mutta samalla edessä voi häämöttää vapaus tehdä sitä, mistä oikeasti nauttii. Jos rahavirrat näyttävät tasaisilta ja varsinkin lisätty työmäärä toisi varmasti lisää tuloja, voi täysipäiväinen bloggaaminen olla yrittämisen arvoista!
Uusi ammatti blogin avulla?
Vaikka bloggaaminen ei välttämättä olisikaan juuri sitä mitä haluttiin, voi blogin pitäminen tuoda myös yllättäviä uramahdollisuuksia. Hyvin useat bloggaajat ovat päässeet tätä kautta sellaiseen ammattiin, josta ei välttämättä ole minkäänlaista tutkintoa. Blogi antaa hyvän kuvan ihmisen ammattitaidosta ja jopa isoimmat yritykset voivat lähteä kosiskelemaan bloggaria listoilleen. Näin varsinkin sisustuksesta bloggaava voi helposti saada työpaikan alan yrityksessä, tai vaikka aiheeseen keskittyneestä lehdestä!
Bloggaaminen vaatii työtä, mutta palkitsee!
Bloggaaminen on siis vaativaa hommaa, josta voi poikia vaikka mitä mahdollisuuksia. Kun takana on rakkaus tiettyä asiaa kohtaan, voidaan vain harvoin mennä mönkään. Avoin mieli ja ennakkoluulottomuus ovat avain onnistumiselle!